Hämeen ylänköalueen järviyhdistykset pitivät Hattulan kunnan päätöksentekijöille Etelä-Hattulan kehittämisajatuksia käsitelleen informaatiotilaisuuden Vuohiniemessä. 21.8.2024. Asia on nyt edennyt niin, että yhdistykset esittelivät ehdotuksensa Hattulan kunnanhallitukselle 18.11.2024 ja jättivät asiaa koskevan kuntalaisaloitteen Hattulan kunnalle 20.11.2024.
Aloitteen tavoitteena on toimikunnan perustaminen Etelä-Hattulan kehittämissuunnitelman laatimiseksi. Toimikunnan tehtävänä olisi alueen nykytilaan perustuvan Etelä-Hattulan kehittämissuunnitelman laatiminen sekä sen toteuttamisesta saatavien tulosten arviointi niin asukkaiden, elinkeinoelämän kuin kunnankin kannalta. Hieman yksinkertaistettuna tehtävä on siis alkuperäisen esityksen faktapohjan ja ideoiden tarkentaminen sekä esityksen laajentaminen ja korjaaminen niin, että kaikki osapuolet, ml. Hattulan kunta, voivat siihen sitoutua.
Voit tutustua kuntalaisaloitteeseen ja sen liitemateriaalina olevaan kunnanhallituksen esitykseen tuulivoimakansiossamme ja sen Etelä-Hattulan kehittäminen osiossa.
https://bit.ly/45uMH16
Toivon, että kaikki sotkajärveläiset esittäisivät omat ajatuksensa ja ideansa Etelä-Hattulan kehittämiseksi Facebookissa tai sähköpostilla joko jori@kanerva.com tai juhani.pekkala@gmail.com .




Jätä kommentti