Koskaan aikaisemmin seurantajaksomme aikana jäät eivät ole sulaneet yhtä aikaisin. Jäät sulivat tänä vuonna 24.3.2026.
Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) mukaan jäät sulivat maan eteläosan järvistä pääosin huhtikuun alkupuolella. Jäidenlähtö oli paikoin ennätysaikainen. Jäidenlähdöstä on havaintoja monin paikoin yli sadan vuoden ajalta.
Esimerkiksi Näsijärveltä jäät lähtivät 13. huhtikuuta eli aikaisemmin kuin koskaan vuodesta 1836 alkaen. Edelliset ennätykset olivat 16. huhtikuuta vuosilta 1921, 1990 ja 2007. Keskimäärin jäät lähtevät Näsijärveltä äitienpäivän tienoilla toukokuussa.
Tämä on 2-4 viikkoa tavanomaista aikaisemmin.
– Savonlinna–Vaasa-linjan eteläpuolelta jäät ovat jo aika lailla sulaneet. Tämä on 2-4 viikkoa tavanomaista aikaisemmin, toteaa hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta.
Maan etelä- ja keskiosassa järvien jäät olivat tänä talvena vähäisiä. Paikoin Keski-Suomen ja Itä-Suomen pohjoisosissa jäätä on vielä muutamia kymmeniä senttimetrejä, mutta jäät ovat heikkenemässä nopeasti. SYKE varoittaakin heikoista jäistä maan keskiosassa.
– Tänä vuonna jäätilanteessa on ollut raju ero maan etelä- ja keskiosan sekä pohjoisen välillä. Lapissa jäätä on järvillä yleisesti vielä 50-70 senttimetriä, Kilpisjärvellä jopa yli 90 senttimetriä, toteaa Johanna Korhonen.




Jätä kommentti